Sähköauto on paikallisesti päästötön, sillä sähköntuotannon päästöt eivät synny katukuiluihin, jossa ihmiset oleilevat. Sähköauto on myös hiljainen, joten se sopii erityisesti paikkoihin, joissa yksittäisen polttomoottoriauton melu häiritsee suuresti. Sähköauton kokonaishyötysuhde on varsinkin sähkön ja lämmön yhteistuotannossa (kaukolämpö) parempi kuin otto- tai dieselmoottoriautolla. Lisäksi Suomen energiantuotantorakenteella myös tieliikenteen päästöt vähenisivät (ks. kysymys 10).
Lisäksi sähköauton käyttö vähentäisi yhä pahenevaa riippuvuutta öljystä, sillä sähköä voidaan tuottaa monilla, myös kestävää kehitystä edistävillä tavoilla.
Sähköautot ovat pienien valmistussarjojen ja huonon jälleenmyyntiarvon vuoksi kalliita. Lyijy- tai nikkeli-kadmiumakkukäyttöisten autojen toimintamatka on melko vaatimaton, varsinkin verrattuna polttomoottoriautoon. Joissakin akkutyypeissä on myös havaittu laatuongelmia. Varaosien toimitusaika voi olla pitkä varsinkin, jos kyseessä ei ole suositusta polttomoottoriautosta muuntamalla tehty sähköauto (tällöin esim. korinosien saatavuudessa voi helposti tulla ongelmia).
Sähköpyörien ja -mopojen ongelmat ovat hieman vastaavan tyyppisiä. Niihin voi tutustua mm. E-Tour -projektin loppuraportista, jonka voi ladata esim. osoitteesta www.miljobilar.stockholm.se.
Suomen osalta ks. Viranomaislinkit-osio.
Useimmissa EU-maissa sähköauton hankkimiselle ja käytölle ei myönnetä erityisiä taloudellisia tukia tai muita etuuksia. Poikkeuksiakin Euroopassa on: Esimerkiksi Norjassa ( Oslon keskustassa )ja Englannissa sähköauton käyttäjä on vapautettu tietulleista ja pysäköintimaksuista. Englannissa sähköauton hankkiva yritys saa vähentää verotuksessa hankintahinnan täysimääräisesti ensimmäisen vuoden aikana.
Muiden maiden verotuskäytännöstä voi etsiä tietoa näiden maiden sähköajoneuvoyhdistyksien kotisivuilta. Lisäksi AVERE on tehnyt vuonna 1997 sähköajoneuvojen verotuskohtelusta selvityksen (saatavilla paperiversio), jonka tiedot saattavat olla osin vanhentuneita.
On. Sähköautojen suunnittelussa ja tyyppihyväksynnässä noudatetaan vallitsevia sähköteknisiä määräyksiä ja standardeja (ks. Viranomaislinkit-osio). Sähköauton lataukseen käytetään Suomessa normaalia 230 V / 16 A maadoitettua pistorasiaa, jollaisia on ulkotiloissa noin puolitoista miljoonaa kappaletta moottorin lohkolämmittimiä varten. Sähköautoa ladattaessa on hyvä tarkistaa pistorasian "takana" olevan sulakkeen riittävyys: esim. Elcat Cityvan -sähköautojen lataus vaatii 16 A sulakkeen (10 A on siis liian pieni).
Nykyään ei juuri missään, sillä julkisia latauspaikkaverkostoja ei ole Suomessa tiettävästi käytössä; toki välilataukseen sopivia pistokkeita muuten on olemassa, vaikkapa lohkolämmittimien pistorasiat. Latauspaikkakokeilujen yhteydessä tehtyjen tutkimusten mukaan noin 90 % latauksista tehdään kotosalla - julkiset latauspaikat ovat siis olleet hetkellinen mutta sitäkin tärkeämpi lisäapu. Eräillä kaupungeilla ja yrityksillä on ollut kokeiluluonteisesti tarjolla ilmaisia latauspaikkoja sähköajoneuvoille, esimerkkeinä Hämeenlinna 1990-luvun puolivälissä sekä Turku 2000-luvun taitteessa. Latauspaikaksi soveltuu maadoitettu 230 V / 16 A pistoke, joten kattavan latausverkon rakentaminen olisi helppoa ja halpaa, jos sellainen päätettäisiin toteuttaa.
Sähköautolle on tyypillistä vastaavaan polttomoottoriautoon verrattuna suuret kiinteät kustannukset ja pienet muuttuvat kustannukset (energia, huolto- ja korjaus). Karkeasti arvioiden sähköauton hankintahinta ajoakustoineen on noin kaksinkertainen polttomoottoriautoon verrattuna. Huolto ja korjaus on yleensä halvempaa, koska sähkömoottori on pitkäikäinen ja sen huoltotarve on varsin vähäinen. Kaupunkiajon energiakustannukset alenevat nykyhinnoilla noin neljännekseen (10 l/100 km, 25 kWh/100 km); lisäksi kylminä vuodenaikoina tulee bensiinilämmittimen osuus (n. 0,5 l/h).
Kokonaiskustannuksiin vaikuttaa myös sähköautopopulaation koko: pieninä sarjoina valmistettujen autojen hankinta- ja varaosakustannukset ovat usein suurehkot varsinkin, jos sähköautoa ei ole tehty muuntamalla ao. maassa yleisestä polttomoottoriautosta. Nykysähköauton kokonaiskustannuksia voi katsoa mm. 1997-2000 toteutetun Electric Vehicles in Postal Operations ) loppuraportista, jossa ne tyypillisesti todettiin noin 1,3...1,7 -kertaisiksi vertailuautoihin nähden; tällöin oli tosin kysymys postinjakeluajosta, joka poikkeaa varsinkin yksityisajosta huomattavasti suuremman pysähdysmääränsä takia. Pieni energiakustannus kuroo nopeasti umpeen kokonaiskustannuseroa; päivittäisen ajomatkan kriittinen piste on postinjakeluajossa ollut 60-70 km, normaaliajossa se on jonkin verran suurempi.
Suomessa sähköauton hankkiva ei saa julkista tukea, toisin kuin monessa muussa maassa.
Akuston elinikä mitataan lataus-purkaus -sykleinä. Elinikä riippuu akkutyypistä, käyttötavasta ja akustoyksilön laadusta. Nykyisin kaupallisesti on saatavilla lähinnä lyijy- ja nikkeli-kadmiumakustoja. Lyijyakustot kestävät päivittäisessä normaalikäytössä 2-3 vuotta ja nikkeli-kadmiumakustot 4-5 vuotta. Useimmat akut eivät siedä kovin hyvin syväpurkauksia (tyhjäksi ajamista), joten yllä mainitut arviot voivat vaihdella käyttötavan mukaan suuntaan tai toiseen. Nikkeli-metallihydridi- ja litiumakkujen eliniän arvioidaan olevan suurempi, mutta näitä akkuja ei toistaiseksi (juuri) ole markkinoilla.
Nykysähköauton huippunopeus ja kiihtyvyys riittää kaupunkiajossa erinomaisesti ja maantieajossa kohtuullisesti, jos yli 80...90 km/h nopeuksia ei tarvitse käyttää. Sähkömoottorin vääntömomenttikäyrä on tasainen heti nollakierroksilta lähtien, joten sähköauto saattaa aluksi kiihtyä jopa paremmin kuin polttomoottoriauto. Hyvä vääntömomentti tekee sähköautosta muutenkin miellyttävän juuri kaupunkiliikenteessä, jossa pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä on paljon.
Sähköautojen toimintasäde riippuu automallista ja vaihtelee kaupunkiajossa 50 ja 100 km välillä, jos autossa on lyijy- tai nikkeli-kadmiumakut. Litiumakuilla toimintamatka on 3-4-kertainen. Toimintamatkan pituus riippuu akuston koon (energiasisällön) lisäksi olosuhteista, akuston kunnosta ja varsinkin ajotavasta. Sähköauton taloudellinen ajotapa eroaa bensiini- ja dieselmoottorisesta autosta: sähkömoottori on taloudellisimmillaan vasta korkeilla kierroksilla, seikka, jota kaikki sähköauton kuljettajat eivät aina muista.
Yksityiskäytössä sähköauto voi toimintamatkansa puolesta soveltua kaupunkiliikenteen ykkösautoksi ja ammattikäytössä esim. tavaraliikenteeseen, jossa päivittäinen reittipituus ei kovin paljon vaihtele. Polttoaineen loppumiseen verrattuna akuston tyhjenemisessä on yksi hyvä puoli: se ei tapahdu yhtäkkiä vaan vähitellen hiipumalla, joten sähköautolla harvoin jää akun tyhjenemisen takia liikenteen tukkeeksi keskelle risteystä.
Jos ajoakusto on tyhjä, lataus kestää automallin mukaan 8-12 tuntia. Tunnin latauksella (230 V / 16 A) saadaan tyypillisesti 10-20 km lisää toimintamatkaa.
Sähköajoneuvon päästöt riippuvat sähköntuotannon päästöistä. Vesivoimalla niitä ei synny lainkaan ja hiilivoimalla CO2-päästöt voivat olla jopa suuremmat kuin polttomoottoriautolla, lukuun ottamatta häkä- ja hiilivetypäästöjä, joita optimiin säädetty polttoprosessi ei käytännössä tuota. Ydinvoiman päästöjä on vaikea saattaa yhteismitalliseksi polttomoottoriauton päästöjen kanssa.
Akkujen elinkaaren aikaisia vaikutuksia on vaikea arvioida, sillä niiden määrä riippuu akustotyypistä. Nykyisin markkinoilla olevat ajoakustot (lyijy, nikkeli-kadmium) ovat kuitenkin kierrätettäviä. Muut akut ovat lähinnä prototyyppejä, mutta markkinoille tullessaan niiltä vaadittaneen 100 % kierrätettävyys.Polttokennoauto (yksi, "voimalaitoksen" mukanaan kuljettava sähköajoneuvotyyppi sinänsä) näyttäisi tarjoavan autoilijalle likimain samat käyttöominaisuudet kuin polttomoottoriauto, minkä vuoksi se on viime vuosina tullut yhä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi korvaamaan polttomoottoriautoa tulevaisuudessa. Lähes kaikilla suurilla autotehtailla onkin meneillään vähintään prototyyppiasteella olevia polttokennokokeiluja.
Polttokennoauton yleistymisen tiellä on kuitenkin vielä kaksi pääestettä: polttokenno itse ja vedyn jakelu. Polttokennoon tarvitaan vielä mm. platinaa, mikä tekee siitä toistaiseksi sietämättömän kalliin tuotantoon. Vedyn jakelu puolestaan on sähkönjakeluun verrattuna hankalaa, kallista ja vaarallisempaa. Lisäksi ehdolla on neljä teknologiaa (kaasu, neste, hydridi ja reformointi esim. metanolista), jotka kaikki tuskin voivat tulla vallitseviksi tekniikoiksi.
Polttokennoauto yleistynee näillä näkymin aikaisintaan 10-20 vuoden päästä, mutta litiumakku saattaa vielä yllättää, ei vähiten siksi, että nykyisten polttokennoautojen toimintamatka vielä ole kovin huikea vetysäiliöiden tilavaatimusongelmien takia (esim. Mercedes-Benz A-Class "F-Cell": n. 150 km).
Kuorma- ja linja-autoissa vetysäiliön koko ei ole yhtä suuri ongelma ja periaatteessa autokäyttöön sopivimman PEM-tyyppisen polttokennovoimalaitteen kokoa voi kasvattaa raskaisiin ajoneuvoihin, kuten kaupunkibussit, tarvittavaan 250-300 kW tasolle. Polttokennon teho on kuitenkin verrannollinen kennopinta-alaan, joten tehon kasvattaminen suurentaa laitteen kokoa enemmän kuin mäntämoottoreilla, joissa teho on verrannollinen sylinteritilavuuteen. Jos siis tehdään 250 kW tehoinen polttokenno, on se periaatteessa viisi kertaa suurempi ja painavampi kuin 50 kW kenno, mutta 250 kW dieselmoottori on vain noin kolme kertaa suurempi kuin 50 kW moottori.
Toisaalta raskaissa ajoneuvoissa voimalaitteen paino ei ole kokonaispainoa ajatellen yhtä kriittinen kuin henkilöautoissa, ja varustamalla auto jollain huipputehoa kompensoivalla energiavarastolla, kuten superkondensaattoreilla, voidaan polttokennon huipputehon tarvetta leikata.
Laivoihin polttokennoja kehitetään varsin aktiivisesti. Ne soveltuisivat varsin hyvin esim. nykyaikaisten risteilyalusten sähköntuotantoon, koska kaapeloinnin tarve vähenisi, jos sähkön tuotanto hajautuisi lähemmäs kulutuskohteita. Islannissa on tarkoitus ottaa koekäyttöön polttokennokäyttöinen kalastusalusprototyyppi vuonna 2006. Tässä kokoluokassa kennot olisivat todennäköisesti ns. kiinteäoksidipolttokennoja (SOFC), joille polttoaineeksi käy vedyn ohella myös maakaasu, joka kennon korkean toimintalämpötilan myötä hajoaa kennossa vedyksi ja hiilidioksidiksi.
Nykyään maahan ei tuoda kovin monia sähköautomerkkejä, tällä haavaa ainoa maahantuoja on Elcat Oy.
Muista sähköajoneuvoista Suomen markkinoilla on esim. golf-kärrytyyppisiä ajoneuvoja, jotka voi nykyään rekisteröidä tieliikenteeseen ns. kevyiksi nelipyöriksi. Myös sähkömopoja on saatavilla, mutta huomaa, että markkinoilla on jonkin verran mopoiksi kutsuttuja pieniä sähköajoneuvoja, joita ei voi tyyppikatsastaa tieliikenteeseen ja joilla siksi on sallittua ajaa vain suljetuilla alueilla (esim. nollapäästöisyyttä edellyttävät sisätilat kuten teollisuusrakennukset, tunnelit ym.).
Sähköpolkupyöriä voi kysellä hyvin varustetuista polkupyöräliikkeistä. Lisäksi markkinoilta on saatavissa mm. sähköveneitä.
- http://www.citelec.org/en/faq.php
- http://www.eere.energy.gov/cleancities/atv/tech/hev_faq.html
- http://www.smud.org/about/evs/faq.html
- http://www.vmunoz.addr.com/ev-pages/aboutevs.htm
- http://www.evfinder.com/faq.htm
Katso myös linkit.